Nettikatko ohi

elokuu 6, 2007

HoasNet oli sitten poissa toiminnasta koko viikonlopun. Verkko meni alas juuri kun olin saanut tunnukset, ja tänään aamupäivällä se sitten palasi toimintaan. Nyt voin siis vihdoin tutkia, saanko serverini toimimaan niin kuin se ennenkin on toiminut.

Sitä on nyt sitten muututtu avaruuden asukkaaksi. Eilen haettiin Pakuovelle.comin auto aamukahdeksan aikoihin, käytiin tankkaamassa itsemme (autossa oli tankki täynnä) ja ruvettiin lastaamaan tavaroita. Lopulta JMT11:n kämppä oli tyhjä (kuva), ja suuntasimme Leppävaaran aluetoimistolta avaimet hakien lounaalle.

Tyhjä JMT11:n huone.

Tavarat saimme kannettua siinä kahteen mennessä sisään, ja sitten oli aikaa hengähtää (muuttopäivä kun oli palkallinen vapaapäivä, niin kiirettä ei kovin ollut). Alla kuva pienoisesta sekamelskasta heti kannon jälkeen.

Tavaroiden kannon jälkeen

Avaruuskatu 4:n talot ovat kolmikerroksisia luhtitaloja, itse asun toisessa kerroksessa. Alla näkymä ulko-ovelta käytävälle ja käytävältä pihalle. Oma ikkunani on talon toiselle puolelle, ja siitä näkyy puita, pensaita, kääntöpaikka, kerrostaloja sekä pieni pizzamökki.

Luhtikäytävä toisessa kerroksessa
n piha

Kaupat ovat lähellä: Kuitinmäen ostarille on parin minuutin kävelymatka, ja Prismaankin kävelee vain hetken. Myös Iso Omena on reilun kilometrin päässä. Bussiyhteydet vaikuttavat nekin kelvollisilta.

Seuraavia haasteita ovat tietysti tavaroiden saaminen paikalleen, mutta ihan pian ryhdyn selvittelemään, saisinko Linux-koneeni toimimaan HOASnetissä. Niin, ja kattolamppukin pitäisi hommata, nykyinen on lainassa keittiöstä.

Taidan laittaa lisää kuvia vielä, kun olen saanut tavarat jiirattua – mutta siinä saattaa vierähtää hetki.

Muutto lähestyy

heinäkuu 26, 2007

Niin siinä sitten käy, että eloni Otaonnelassa päätty pian. Asumisaikani, kolme vuotta, Hoasin solussa päättyy kohta, ja poismuutto on aivan lähituntumalla.

1.8. minusta tulee olarilainen, sillä seuraavaksi asunnokseni Hoas antoi vajaan 14 neliön soluhuoneen Avaruuskadulta. Toivottavasti uudessa solussani on hyvä ilmapiiri ja Avaruuskadulla muutenkin mukava asua. Palveluita ainakin on lähellä, sillä ihan kävelymatkan päässä on Prisma ja Alko, eikä Isoon omenaankaan ole muutamaa bussipysäkkiä enempää taivalta.

Pakata pitää vielä keskiviikkoon mennessä, ja sitten uusi asumus odottaa. Toivottavasti saan myös kaikki tietotekniset järjestelmäni toimimaan vailla ongelmia – uuteen verkkoon siirryttäessä palvelimen säätäminen toimintakuntoon saattaa asettaa joitakin haasteita varsinkin HoasNetin käyttämän PPPoE:n vuoksi.

Poistin vähän ylimääräisiä “pian”-sanoja ensimmäisestä kappaleesta. (20070809)

Uusi webbisivu

heinäkuu 17, 2007

snapshot.png

Olen saanut vihdoin kotiserverini webbisivujen seuraavan version ensiaskeleet valmiiksi.

Tässä vaiheessa kaikki tosin on vielä epävarmaa: sisältö, rakenne ja ulkoasu saattavat vielä vaihtua.

Uusi sivusto pohjautuu oliopohjaiseen PHP-kehysjärjestelmään. Se käsittää tällä hetkellä mm. (near) zero maintenance- tiedostojen julkaisu- ja selausjärjestelmän sekä syntaksikorostetun tiedostojen katselutoiminnon (joka pohjautuu GeSHiin).

Like everybody who has tried it knows, if you put two consecutive \hline commands in a LaTeX tabular table, there will be a gap in the vertical lines. For example, the following code produces such a result:

\begin{tabular}{|l|l|}
\hline
Name & Age \\
\hline\hline
John & 35 \\
Mary & 42 \\
\hline
\end{tabular}

However, here’s a quick (and dirty) solution to this problem: use line break spacing. \\[space] will use a custom line break height, and by reducing the height by 1em, we can nicely shrink the gap produced by just inserting a single line break between the \hlines.

That is not quite enough, though. You’ll need to add ampersands to push the right-side line to its correct place. But after that, the result is just what you wished for.

The following code illustrates this:

\begin{tabular}{|l|l|}
\hline
Name & Age \\
\hline & \\[-1em]\hline
John & 35 \\
Mary & 42 \\
\hline
\end{tabular}

Tehosekoitusta

joulukuu 9, 2006

Mitä kaikkea voikaan laittaa tehosekoittimeen? Sen meille paljastaa Blendtech-yhtiön toimitusjohtaja Will it Blend? -mainoksissaan. Ja näiden sekoittimien tapauksessa tuntuu kyllä, että mikä tahansa marmorikuulista haravanvarteen menee muussiksi alta aikayksikön.

Talviko on tulossa

lokakuu 16, 2006

Olipas sangen kylmä yö (ja aamu): mittari on hipaissut nollan tienoita. Joko se talvi kolkuttaa ovella :O

Ensimmäinen

lokakuu 15, 2006

Tästä päivästä alkaen blogini löytyy siis täältä WordPressistä.